C.I.B. C.I.E. FI MVA SE MVA NO MVA POHJ MVA SI MVA LV MVA EE MVA V-16 HeVW-21 Kanervakaarron Ailigas

Syntynyt 20.4.2012
KoiraNet

Aili

Aili osallistui 9.9.2012 Match Show’hun (leikkimielinen ja epävirallinen koiranäyttely) Maikkulassa. Aili voitti isot pennut -luokan ja oli BIS 3.

Aili

22.9.2012 Aili kävi toisen kerran Match Show’ssa harjoittelemassa tulevia näyttelyjä varten. Tuloksena BIS 4.

Aili

Riekonpyyntireissu Lappiin 27-29.9.2912. Aili oli opettelemassa ja haistelemassa Lapin tuulia, kuvassa Cummalta pudotettu riekko, jota Aili kiinnostuneena ihmettelee.

Aili

Aili 6 kuukautta:

Aili 6 kk

Valokuvaaja Marjo Väisänen kuvasi Ailin lokakuussa 2012:

Aili

Ailin ensimmäinen näyttely Kajaanissa 5.5.2013. Tuomari Pekka Teini: Keskikokoinen, hyvin rakentunut, sopusuhtainen narttu. Hyvät kuonon ja kallon linjat. Hyvät korvat. Rungossa hyvä rakenne, lihakset tulee myöhemmin. Vahvat käpälät. Hyvä asentoinen häntä. Hyvä askelpituus. JUN ERI, SA, PN 2, VASERT

Aili

Tuurin MiljoonaKoira näyttely 9.6.2013, tuomari Aila Lahmussaari: Kauniit mittasuhteet. Oikea linjainen ja ilmeinen nartun pää. Hyvä kaula, samoin ylälinja. Jo hyvin kehittynyt rintakehä. Sopiva raajaluuston voimakkuus. Kulmaukset ok. Liikkuu joustavasti sopivalla askelpituudella. Erinomainen karvanlaatu. JUN ERI, SA, SERT, ROP, RYP 2

Aili

Rovaniemen Juhannus 2013 näyttely 23.6.2013, tuomari Hansen Jens Martin: Hyvin tasapainoinen ja silti ei vielä täysin kasvanut. Kaunis feminiininen pää. Tyypillinen ilme. Oikea purenta. Kaunis kaula ja ylälinja. Hyvä runko ikäisekseen. Liikkuu erittäin hyvin hyvällä pitkällä askeleella. Erinomainen turkki. Hyvä temperamentti. JUN ERI, JUK 1, SA, VASERT

Aili

Tornio KV näyttelyssä 21.7.2013, tuomari Norgren Fredrik: Erinomaisen kokoinen. Hyvä pää. Hyvä parta ja kulmakarvat. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvät raajat, tassut ja ylälinja. Maatavoittavat liikkeet. Hyvä turkki. NUO ERI, SA. VARASERT, VARACACIB

28.7.2013 Aili suoritti Hailuodossa nuortenluokan vesikokeen täysillä pisteillä 5 x 3 = 15. Tuomari Mervi Kukkonen, aspirantti Markku Parviainen.

Aili

Aili osallistui Junkkariin (nuorten koirien jalostuskatselmukseen) 28.-29.9.2013. Lauantaina ulkomuotokatselmukseen oli ilmoittautunut 67 narttua, josta Aili oli 3. paras. Kokonaiskuva erinomainen. Sunnuntaina oli nuortenluokan KAER koe, jossa Aili saavutti NUO 3 palkinnon.

Kajaanin Tamminäyttely 11.-12.1.2014, tuomari Tarja Hovila: Feminiininen narttu. Erinomaista tyyppiä. Oikeat mittasuhteet. Hyvän mallinen feminiinen pää. Otsapenger voisi olla hieman selvempi ja silmät tummemmat. Hyvä parta ja kulmakarvat. Kaunis kaula. Vahva tiivis selkä. Hieman lyhyt pysty olkavarsi. Oikeanmallinen hyvin kehittynyt runko. Ikäisekseen hyvä eturinta. Oikea asenteinen lantio. Hyvä luusto ja käpälät. Erinomainen karvapeite laadultaan. Hieman niukassa pohjavillassa. Liikkuu kauniilla vetävällä askeleella. Ryhdikäs ja tasapainoinen olemus. Miellyttävä luonne. Esiintyy kauniisti. AVO ERI SA SERT CACIB VSP

CACIB Bled 21.6.2014 Sloveniassa. Tuomari Andreja Strajnar, Slovenia: Tyypillinen rotunsa edustaja. Loistava pään muoto, hyvä parta ja kulmakarvat. Keskipituinen ja lihaksikas kaula. Kantaa hyvin häntäänsä. Hyvät kulmaukset. Liikkuu hyvin. Hyvä purenta. Excellent 1, CAC SLO, CACIB, BOS

CACIB Bled 22.6.2014, tuomari Miroslav Zidar, Slovenia: Hyvä rotunsa edustaja. Hyvä karva ja pää. Vankka selkä. Hyvä hännän asento. Hyvin kehittynyt rinta. Hyvät kulmaukset. Liikkuu linjakkaasti. Excellent 1, CAC SLO, CACIB, BOB

Mannermaisten kanakoirien erikoisnäyttely Kuusamo 5.7.2014, Tuomari Bandel Jeanine, Saksa: Erittäin rodunomainen hieno narttu, jolla on erinomainen karvanlaatu. Liikkuu sopusointuisesti takaosan ja etuosan potkuilla. Käynnissä jonkin verran ahtautta, joka seistessä kuitenkin tasoittuu. AVO ERI, AVK 1, SA, VASERT

14.8.2014 Aili suoritti Oulussa kanakoirien avoimen luokan vesityön täysillä pisteillä. Tuomarina Markku Parviainen.

Aili

KAER (kanakoirien erikoiskoe) Inarissa 11.10.2014, tuomari Jarmo Katajamaa: Itsenäistä sovivan laajaa hakua rauhallisella laukalla. Hajuissa työskentelee sopivan varovaisesti, käyttää tuulta vakuuttavasti. Kaksi riistatyötä, molemmissa vakuuttavat varovaiset linnunotot ja kiinteät seisonnat. Jälkimmäiseen tuettuna etenee, molemmissa tilanteissa levoton. Kylmänlinnun nouto muuten innokas ja moitteeton, mutta ote kova. AVO 2 pist. 78

KAER Evijärvellä 25.10.1014, tuomari Jouko Kalmari: Haku: Reippaasti, laajasti yhteistyöhaluisesti hakeva koira. Päivän työskentelyä himmentää törmäykset lintuihin. Toisessa erässä hakeutuu heinäpeltoon, mutta törmää linnut saamatta niistä kunnon otetta. Myöhemmin jäljittää ja karkoittaa linnun. Riistatyö: Seisonta peltosaarekkeen reunassa, hyvä nosto, lintu pudotetaan, koira paikalla. Noudossa pudottelee ja pudottaa ohjaajan eteen. AVO 2 pist. 61

Aili

Ailista tuli Suomen muotovalio (FI MVA) Seinäjoella 26.10.2014.

Tuomari Tuula Savolaisen arvostelu: 2 v. Tyyppi erinomainen. Hyvät mittasuhteet. Kaunis ylälinja. Oikealinjainen pää. Riittävä otsapenger. Riittävän tummat silmät. Erinomaiset korvat. Hyvä eturinta. Tilava rintakehä. Hieman suorat olkavarret. Erinomainen takaosa. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Hieman kapeat takaliikkeet. Tehokas sivuaskel. Hyvä häntä. Hyvä karkea karva ja parta. KÄY ERI KÄK 1 SA SERT ROP FI MVA

Aili

Aili Helsinki Winner 2014 ja Voittaja Winner 2014 näyttelyssä Helsingissä 6.-7.12.2014:

6.12. Tuomari Tuula Savolainen
Kaunislinjainen narttu. Hyvä pää, joskin kuono voisi olla vahvempi. Sopivasti otsapengertä. Toivoisin tummemmat silmät. Tilava runko, joskin hieman lyhyt rintalasta. Sopivasti eturintaa. Hyvä raaja luusto ja käpälät. Hyvä takaosa. Viistot joskin hieman lyhyet olkavarret. Etuliikkeessä löysyyttä. Tehokas sivuaskel. Hyvä karvan laatu.
VAL ERI VAK 3 SA paras narttu 4

7.12. Tuomari Joanna Pronin
Erinomainen tyyppi ja mittasuhteet. Kaunis nartun pää. Hyvä parta ja kulmakarvat. Hyvä kaula ja ylälinja. Tasapainoiset niukat kulmaukset. Kokoon sopiva luusto. Liikkuu hyvin, takaa ahtaasti. Miellyttävä käytös.
VAL ERI VAK 2 SA paras narttu 2 VARACA

IMG_3033

Aili riekkojahdissa Muotkan maisemissa 21.11.2014:

Aili

Kanervakaarron Ailigas FI MVA SI MVA Suomen ja Slovenian muotovalio:

Aili SI MVA

Saksanseisojakerhon erikoisnäyttely Laihia 13.6.2015, tuomari Minna Toivakka:
Tyypiltään erinomainen, mittasuhteiltaan oikea pieni narttu. Hyvät pään linjat, kuono-osa voisi olla pidempi. Erinomainen kaula ja säkä. Tiivis selkä. Hyvät etukulmaukset, erinomaiset takakulmaukset. Vahva luusto. Hyvä karva. Hyvä parta ja kulmakarvat. Erinomaiset liikkeet.
VAL ERI VAK3 SA

Rovaniemi 21.6.2015, tuomari Saija Juutilainen:
3-vuotias hyvin kaunislinjainen, hyvä runkoinen ja tasapainoinen. Tyylikäs nartun pää ja ilme. Erinomaisen karkeakarvaisen tuntomerkit. Erittäin hyvin rakentunut. Vahvat käpälät. Kaunis ylälinja ja häntä. Liikkuu sujuvasti oikealla luonteella ja luonnollisella ryhdillä.
VAL ERI VAK1 SA CACIB ROP RYP4

Ailin palkinnot

Aili kesäkuussa 2015, kuvat Valokuvaamo Kipinä:

Ailista Ruotsin muotovalio Överkalix 23.8.2015, tuomari Antoan Hlebarov:
Tyypillinen feminiininen pää, elegantti kokonaisuus, erinomaiset kulmaukset, sulavat liikkeet.
ERI 1 SERT ROP RYP3

KAER-koe Inari/Utsjoki 3.10.2015, tuomari Raimo Louhio:
Ailigas hakee 4 erässä yhteensä 95 min. Laukka on rauhallista hyvin etenevää, peitteiseen sopivaa. Avoimessa olisi saanut olla laajempaa, käyttää tuulen ja maaston melko hyvin. Ajoittain pysähtelee. Yksi seisonta josta riistatyö. Reipas eteneminen. Rauhaton ammuttaessa ja pysähtyy käskyllä. Nouto lämpöisellä linnulla erinomainen.
AVO 2 pist. 69

Aili

KAER koe Kalajoki 31.10.2015, tuomari Pauli Ålander:
Laajasti, mutta maastonpeittävästi hakeva koira, joka käyttää tuulta hyvin. Hakee hienosti kaikkiin tuuliin. Rt.1 Seisoo kiinteästi, linnut karkotoittuu kun lähestymme koiraa. Ammuttaessa koira rauhallinen. Rt.2 Kiinteä seisonta, röyhkeä ja pitkä nosto suoraan linnulle, ammuttaessa koira liukuu hieman linnun perään, mutta pysähtyy käskettäessä. Yksi tyhjä seisonta. Nouto hieno suoritus.
AVO 2 pist.71

Aili

Ailin onnistuneita riistatöitä pellolta:

KAER-koe Keski-Nurmo 9.1.2016, tuomari Olli Punkari:
Haku luokkaan sopivaa, joka on myös tuloksellista. Ilm. seisonta ja koira katoaa lintu lähtee koiran tarkkoessa. Jatketaan koira seisahtaa ja tarkkoo vielä linnun. Rt 1. Jokipenkassa ilm. seisonta luvasta vaiheittainen nosto joka ei kohdistu suoraan lintuun. Ammuttaessa koira rauhallinen. Nouto kylmällä linnulla. Ammuttaessa persuus nousi ja pudotti matkalla kerran tarpeettomasti, muuten ok. Rt 2. ilm. seisonta. Luvasta lyhyt nosto, ammuttaessa rauhallinen.
AVO 2 pist. 67

Aili

Ailista tuli Norjan muotovalio Tromssassa 19.6.2016.

Aili valioitui Eestin muotovalioksi Pärnun KV näyttelyssä 9.-10.7.2016:
9.7.2016 VAL ERI SA SERT CACIB ROP, tuomari Savvas Hadjisavvas
10.7.2016 VAL ERI SA CACIB ROP, tuomari Viktoras Avtusko

KAER-koe Laihia 21.9.2016, tuomari Mika Vuorenmaa:
Haku: Rauhallisella vauhdilla laajasti ja maastonpeittävästi kulkeva koira. Rasitteena pari kolaria.
Riistatyöt: Rt 1 Pitkä vaiheittainen nosto fasaani poikueelle. Rt2 Seisonta vatukossa, hieman paikallistamis vaikeuksia, mutta fasaani kana saadaan lentoon. Rauhallinen ammuttaessa.
Nouto: Rutiini suoritus.
AVO 2 pist. 76

KAER koe Ilmajoki 15.10.2016, tuomari Jouko Kalmari:
Haku: Innokkaasti, maastonpeittävästi, riittävällä laajuudella hakeva koira. Hakee kolme erää kahdessa riistatyö. Riistatyö: Seisonta vadelmikon reunassa, hyvä nosto, koira hallinnassa ammuttaessa. Seisonta tienreuna risukossa, jäljittää, seuraa, seisoo, luvan saatuaan ajaa fasaanikanan lentoon, ammutaan ja koira hallinnassa. Nouto muuten hyvä, mutta luovutus vähän kovasuinen.
AVO 1 pist. 80

Aili siirtyy VOITTAJA luokkaan.

Oulun Kanakoirakerhon palkinto AVO 1 -tuloksesta:

ailin-palkinto

Helsinki Winner -näyttely 10.-11.12.2016:

11.12. Tuomari Marjatta Pylvänäinen-Suorsa:
Hyvät mittasuhteet, koko ja luusto. Selvä sukupuolileima. Oikealinjainen nartun pää, hyvä kuono. Iso kirsu, vaaleat silmät. Hyvät korvat. Tasapainoinen ylälinja. Hyvä rungon syvyys. Niukat polvikulmat. Liikkuu edestä löysästi. Kaunis hännänkanto. Hyvä sivuaskel. Kauniisti kannettu häntä liikkeessä. Hyvä karvapeite.
VAL ERI VAK 1 SA CACIB ROP VOITTAJA 2016

10.12. Tuomari Jojkic Zlatko, Serbia:
4 vuotias. Keskikoinen. Vahva kehittynyt runko. Erittäin jalo pää. Elegantti kaula. Oikea ylälinja. Hyvin kehittynyt rinta. Hyvät kulmaukset edessä ja takana. Hyvä turkki. Liikkuu hyvin.
VAL ERI VAK 1 SA paras narttu 3

Kanervakaarron Ailigas VOITTAJA 2016

helsinkivoittaja

Saksanseisojakerhon Voittaja 2016 kiertopalkinto Kanervakaarron Ailigas ”Ailille”:

Ailin vesi- ja jälkityö 23.8.2017, täydet 5 pistettä:

Aili valioitui Latvian muotovalioksi 15.7.2018.

Jahtikuvia elo-syyskuu 2018:

  

Aili lokakuussa 2020:

Helsinki Veteran Winner 2021, tuomari Reino Korpela:
Sopiva koko. Hyvä vahvuusaste. Erinomaiset mittasuhteet. Kaunislinjainen pää. Hyvä kaula. Sopiva rungon tilavuus. Hyvä takaosa. Keskivahva raajaluusto, hyvät kulmaukset. Erinomainen karvapeite. Tasapainoinen liike & käytös.
VET ERI 1 SA PN2 NORD VASERT ROP

Saksanseisojakerhon päänäyttely 11.6.2022 Ylistaro, tuomari Joanna Pronin:
Erinomaista tyyppiä, oikeat mittasuteet, kaunis nartun pää, hyvä parta, hyvä kaula ja ylälinja. Vankaa runko, hyvä luonne, aavistuksen laskee lantiota, tasapainoisesti kulmautunut, hyvä luusto, liikkuu hyvin, esiintyy kauniisti. Hyvä karva.
VET ERI VEK1 PN2 SA VET ROP VET SERT